lauantai 8. kesäkuuta 2013


Tämän kansainvälisen hitin esittäminen maksaisi Ylelle 71 637,000 000 Yhdysvaltain dollaria


Eli tätä ette todellakaan tule näkemään kolhon Ylen taajuuksilta

Miehen nimi on Jari-Veikko Kauppinen

Ylen pikkusieluiset pikkupillut torpedoivat aihetta 1980 - 1990 lupasi ja pyörti sanansa ja jätti asianosaiset katteettomilla lupauksilla tuuliajolle velkaantumaan

Farssina Yle vääristi todellisuuden 2006 sotkemalla henkilön tuulesta temmattuihin valheellisiin käsitteisiin ihmiskauppa tai lapsikauppa jollaisia asoita ei hänen elämässä koskaan ole ollutkaan saati herjaamalla häntä "adoptiolapseksi" vaikka ei sitäkään hän koskaan ole ollut nimittäin Tanskan korkeimman oikeuden päänvaiva oli 1968 tutkia ja täsmätä oliko pienen Jari-pojan huoltajuuskiista adoptiota no ei tasan ollut ja juuri siksi poika palautettiin Tanskasta Suomeen jos kyse olisi ollut adoptiolapsesta tai yleensäkään adoptoinnista olisi hän saanut jäädä Tanskaan.

Jokainen voi vetää siis johtopäätökset miten kieron vääristynyt maailmankatsomus Ylellä on

Sitä saa mitä tilaa Suomen Yleisradiolle eli Ylelle on tänään täyskielto käsitellä aiheeseen liittyvää macchoa missään viestimissään nyt ja tulevaisuudessa tämän elinolon ajan lisätietoja jury

Ylen kusipäät osoittavat mieltään linkittelemällä vielä uutiskuvia googlen kuvahakuun tämän henkilön yhteydeen omituista sinänsä vaikka Ylellä ei ole enää juridista oikeutta esittää ilmaista identifioitua tai kertoa henkilöstä nimeltä Jari-Veikko Kauppinen tai tämän tuotteista millään formaatilla etsivän todistus haaste ja lasku vielä tästä pasilanmäelle

perusteet raskaita lisätietoja jury

Yle ei ole viime vuosina pystynyt eli ei halunnut kommentoida miksi torpedoi aihetta aiempien vuosikymmenet ja miksi vääristi jälkeenpäin todellisuuden mikäs sen uskon muutti pitäisi pysyä päätöksissä joissa joskus on ollut

miksi?

Rehellisen vastauksen antaminen olisi muuttanut koko lähtötilanteen nyt on enää aivan liian myöhäistä lisätietoja jury

Samoilla linjoilla muidenkin Suomen median idioottien kanssa jotka joskus ovat olleet törmäyskurssilla herra Jari-Veikko Kauppisen kanssa sen minkä taakseen jättää sitä ei enää edestä löydä ellei ovea ole kerran kolkuttajalle avannut on sitä turha enää auki jättää seuraavaa kolkutusta ei nimittäin enää tule. 

Varmaan ymmärrärre miksi

Laspakoozzi MTV3:lle hinta on kaksinkertainen hurritöötti saa puljata salkkarisontansa kanssa omassa montussaan hyrriomistukseen siirtyessään MTV3 sai heittää hyvästit imagolle ja mainosajan hintakin ruudussa on nykyään varsin kyseenalaistettu satelliitit internet ja verkon taika kun painaa pasilan pöllön markkinakuoppaan.


Kansainväliset kaapelit jyrää

varmaan ymmärrätte siksi